Aikataulullisesti
Kiirettä ei varsinaisesti ollut, mutta matkan varrella olisi ollut enemmän nähtävää, joitten vuoksi olisi voinut pysähtyä, vaikka kuvaamaan. Ensimmäisen päivän ajo oli pitkä, mutta tarkoituksenmukainen
Majoitus
Hintalaatusuhteeltaan majoituspaikat olivat kohtuulliset. Majoituspaikoissa ei ollut luksusta, mutta kaikki tarpeellinen löytyi. Majapaikoista löytyi perusvälineistö kotikokkaukseen.
Ruokailut
Ruokailut sujuivat ongelmitta. Teimme välillä yhdessä ruokaa ja välillä kävimme ravintolassa syömässä. Lisäksi meillä oli eväitä autossa.
Ohjelma
Näimme Pohjois-Norjan tärkeimmät ikonit. Niitä ovat mm. Nordkapp, Altan kalliopiirrokset, vuonot, saamelaiskulttuuri ja hopeapajat. Jos aikaa olisi ollut enemmän, niin olisi voinut käydä useammissa kohteissa, esim. erilaisissa hotellikohteissa, matkailuneuvonnoissa tai vaikkapa safariyrityksissä.
Yhteistyö/työnjako
Hetkittäin vaikutti siltä, että työnjakoa olisi voinut suunnitella tarkemmin etukäteen, mutta kaikki hommat saatiin tehtyä.
Loppujen lopuksi meillä oli loistava reissu.

Juhlsin hopeapaja 
Honninsvågista 
Koutokeino 
Altan kalliopiirros 
Innostava oppaamme